Ankeuttajat

 

Ankeuttajat ovat tunnetuista taikaolennoista ehkä pelottavampia, sillä ne kykenevät syömään ihmisen sielun. Tällaisen ankeuttajan suudelman uhriksi joutunut kärsii kuolemaakin pahemman kohtalon, tuomittuna elämään päivänsä loppuun asti tyhjänä, sieluttomana kotelona.

 

Sen lisäksi, että ankeuttajat voivat viedä ihmisen sielun, on jo pelkästään niiden läsnäolo ihmisille haitallista. Ankeuttajat käyttävät ravinnokseen ihmisten onnellisia muistoja ja ajatuksia, ja saavat kaikki lähellään olevat epätoivon pauloihin. Ankeuttajien voimat vaikuttavat myös surkkeihin ja jästeihin, joskaan jälkimmäiset eivät kykene näkemään ankeuttajia.

 

Siitä huolimatta, että velhomaailma on tiennyt ankeuttajien olemassaolosta jo pitkään, ja niitä on jo vuosikausia käytett Azkabanin vankilan vartijoina, tiedetään ankeuttajista hyvin vähän. Kukaan ei osaa sanoa, miten ne ovat syntyneet, tai miten ne voi tuhota. Vahva suojelius-loitsu kykenee pitämään ankeuttajat loitolla, ja Taikaministeriöllä on jokin salainen tapa kontrolloida ankeuttajia, mutta niiden todellinen luonto on edelleen mysteeri.

 

Feenikslinnut

 

Feenikslinnut ovat mystisiä, iänkaikkisia olentoja, joita vain harva on päässyt näkemään. Feenikslinnut elävät vuosikymmeniä, ennen kuin ne sytyttävät itsensä palamaan ja syntyvät uudestaan omista tuhkistaan. Mikään tunnettu loitsu ei kykene lopullisesti tappamaan feenikslintua.

 

Feeniksit ovat erittäin hyödyllisiä taikaolentoja, sillä niiden kyyneleet ovat yksi maailman vahvimmista parantavista aineista, niiden laulu rauhoittaa häiriintyneimmänkin mielen, ja niiden sulat ovat voimakkaita sauvaytimiä.

 

Feeniksien väitetään ajoittain leimautuvan johonkin tiettyyn ihmiseen, ja pysyvän sitten tämän rinnalla koko tämän loppuelämän. Hurjimpien väitteiden mukaan feeniksillä ja tämän valitsemalla ihmisellä olisi jonkinlainen telepaattinen side, jonka avulla he pystyvät ymmärtämän toisiaan. Kumpaakaan näistä väitteistä ei kuitenkaan ole koskaan pystytty todistamaan todeksi, pääasiassa siksi, että feeniksien näkeminenkin on erittäin harvinaista.

 

​

Ihmissudet

 

Ihmissudet ovat kirottuja otuksia, jotka ovat ihmismuodossa suurimman osan vuodesta, mutta muuttuvat hurjaksi, verenhimoiseksi pedoksi aina täydenkuun loistaessa taivaalla. On epäselvää, milloin ja miten ensimmäinen ihmissusi syntyi, mutta nykyään ihmissudeksi muuttuvat ne, jotka ovat itse joutuneet toisen ihmissuden puremaksi täydenkuun aikaan. Ihmismuodossa olevan ihmissuden purema ei levitä tartuntaa, mutta siitäkin voi jäädä jonkinlaisia sivuoireita, kuten mieltymys raakaan lihaan. Tunnetusti ihmissuteus ei leviä geneettisesti vanhemmalta lapselle.

​

Vaikka ihmissudet usein elävätkin muun velhoyhteiskunnan lomassa, tiedetään heistä ja heidän käyttäytymisestään hyvin vähän. Ilmeisesti ihmissusilla on normaaleja ihmisiä hiukan paremmat aistit, enemmän voimaa ja he paranevat nopeammin. Joidenkin ihmissusien on huomattu liikkuvan eräänlaisissa laumoissa, joissa on selvä hierarkia, mutta lähes yhtä moni ihmissusi tuntuu suosivan joko yksin elämistä tai “normaalia” elämää ihmisten joukossa.

 

Nykyään ihmissuden muodonmuutosta on mahdollista tehdä kivuttomammaksi sudenmyrkkyjuoman avulla. Juoma ei kuitenkaan pysäytä muodonmuutosta, mutta se niin lievittää suden kipuja kuin myös auttaa tätä pitämään ihmismielensä myös susimuodossaan. Ihmissuteudesta ei voi parantua. Taikaministeriö vaatii jokaista ihmissutta rekisteröitymään Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosastolle. Pyhän Mungon tulee myös ilmoittaa Taikaministeriölle jokaisesta hoitamastaan ihmissudesta, jotta näiden määrää ja olinpaikkaa pystyttäisiin edes jotenkin valvomaan.

 

​

Keijut

 

Keijut ovat pieniä, sieviä, ihmisennäköisiä taikaolentoja, joilla on värikkäät, hohtavat siivet. Keijuja käytetään usein koristeina velhokodeissa, sillä nämä pinnalliset olennot tuntuvat nauttivan siitä, kun kaikki ihailevat niiden kauneutta. Keijujen munia ja siipiä käytetään myös ainesosana useissa liemissä.

 

Keijuja pidetään harmittomina olentoina, joista ei ole vaaraa kärpäsellekään. Toisin kuin kaukaiset sukulaisensa, ilkiöt ja hutsut, ei keijusta ole tunnetusti koskaan ollut haittaa ihmisille. Tästä huolimatta niin velho- kuin jästimaailmassa on jo vuosisatoja kulkenut kansantaruja keijuista, jotka ovat ihmisen mittaisia, taikavoimiltaan mahtavia, kykeneviä matkustamaan ulottuvuuksien välillä ja kiinnostuneita kidnappaamaan ja kasvattamaan ihmislapsia. Tarujen alkuperä on epäselvä, mutta osasyyllisenä niiden laajaan leviämiseen pidetään jästimaailmassakin suosittua tarinankertoja William Shakespearea, joka elämänsä aikana väitti useaan otteeseen tavanneensa “oikeita keijuja”.

 

Manaliukset

 

Manaliukset ovat ruumiita, jotka pimeyden velho tai noita on nekromantian avulla nostanut takaisin henkiin. Manaliukset ovat ulkonäöltään samanlaisia kuin elävät ihmiset, ja esimerkiksi kaikki ruumiille/ihmiselle ennen tämän kuolemaa tuotetut vammat ja vauriot paranevat silloin, kun tämä nostetaan manaliukseksi. Esimerkiksi luurangosta pystyy tekemään lihallisen manaliuksen, joka ottaa tällöin sen muodon, missä henkilö on kuollut. Kaikkein selkein manaliuksen tuntomerkki on sen silmät, jotka ovat sameat ja vaaleat, eiväkä näytä elonmerkkejä. Muutoin manalius näyttää tavalliselta ihmiseltä.

 

Manaliukset ovat sieluttomia olentoja, joilla ei ole vapaata tahtoa tai aivotoimintaa, ja ne tottelevat nostajansa käskyjä kuin sätkynuket. Esimerkiksi joutuessaan odottamattoman ongelman eteen manalius ei voi kuin hyökätä, ja tämän ne yleensä tekevätkin. Jos joku häiritsee manaliukselle annettua tehtävää, manalius hyökkää häiritsijän kimppuun sokeasti. Manaliukset ovat voimakkaapia ja nopeampia kuin tavalliset ihmiset, mikä tekee manaliusmassoista harvinaisen vaarallisia. Lisäksi ruumiillinen vahinko ei hidasta manaliusta, esimerkiksi päätön manalius on täysin toimintakykyinen edelleen, ja jatkaa tehtäväänsä päättömyydestään huolimatta. Manaliukset osaavat puhua.

 

Manalius on yksi pelätyimmistä taikaolennoista, sillä niitä ei pysäytä kuin tuli tai niiden nostajan käsky painua alas. Samasta ruumiista ei voi nostaa manaliusta kuin kerran, ja manaliukseen eivät toimi loitsut (esimerkiksi manaliusta itseään ei voi sytyttää tuleen, mutta sen ympäristön voi).

​

​

Möröt

 

Kukaan ei tiedä, miltä mörkö näyttää, vaikka moni on sellaisen kohdannutkin. Lieviä telepaattisia voimia omaavat möröt ovat taitavia muodonmuuttajia, jotka lukevat uhrinsa ajatuksen ja muuttuvat esittämään tämän pahinta pelkoa. Möröt viihtyvät pimeissä koloissa ja komeroissa, ja voivat piilotella niissä vuosikymmeniä. Mörkö on kuitenkin helppo päihittää, sillä ihmisnauru lamaannuttaa sen.

 

Thestralit

 

Thestraleita kutsutaan usein Kuoleman hevosiksi, sillä vain ne, jotka ovat omin silmin nähneet jonkun kuolevan, ja ymmärtäneet näkemänsä, voivat nähdä nämä siivekkäät, luurankomaiset hevosolennot. Thestralit eivät tunnetusti ole ihmisille vaarallisia, vaikka ne hevosista poiketen ovatkin lihansyöjiä. Thestraleja on mahdollista kouluttaa tottelemaan ihmisiä, ja monin tavoin ne muistuttavatkin kesytettyinä normaaleja hevosia - jotka tosin kykenevät lentämään.

 

Koska thestralit ovat niin tiukasti sidoksissa Kuolemaan, on niitä pitkään pidetty Pimeinä olentoina. Thestralin veren tai häntäjouhien käyttöä liemien tai taikasauvojen valmistuksessa rajoitetaankin yhä edelleen hyvin tarkasti.

 

Vampyyrit

 

Vampyyrit ovat epäkuolleita olentoja, jotka tarvitsevat ihmisen verta elääkseen. Vampyyrien arvellaan olevan lähtöisin Romaniasta, mutta nykyään niitä elää kaikkialla maailmassa. Ulkonäkönsä puolesta vampyyrejä voi olla vaikea erottaa normaaleista ihmisistä, sillä nämä pystyvät piilottamaan terävät kulmahampaansa, eivätkä he väritykseltään juurikaan poikkea elävistä ihmisistä. Vampyyreillä ei ole pulssia eikä näiden tarvitse hengittää, mutta ihmisten parissa liikkuessaan monet vampyyrit yleensä imitoivat ihmisten käyttäytymistä.

 

Vampyyrit tarvitsevat noin puoli litraa verta viikossa selvitäkseen täysissä voimissaan, mutta tarvittaessa vampyyrit pystyvät elämään muutaman kuukaudenkin ilman verta. Tämän jälkeen vampyyri on kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei pysty juurikaan edes liikkumaan, ennen kuin saa ravintoa. Vampyyrit voivat syödä myös normaalia ruokaa, vaikkeivat saakaan siitä minkäänlaista ravinnollista hyötyä. Sen sijaan ihmisverta sisältävät ruuat, kuten vampyyrejä varten suunnitellut veripiirakat ja verikaramellit, hillitsevät vampyyrin verenhimoa jonkin verran.

 

Niin velhosta kuin jästistäkin voi tulla vampyyri, mikäli toinen vampyyri ensin imee tämän lähes kuiviin ja juottaa tälle sitten omaa vertaan. Muodonmuutos on kivulias, mutta nopea, eikä sitä voi perua. Vampyyriksi muutettu velho säilyttää taikavoimansa. Vampyyrit eivät pysty lisääntymään keskenään, mutta kuten laulaja Lorcan d’Eathin olemassaolo todistaa, vampyyrien on joskus mahdollista lisääntyä ihmisten kanssa.

 

Vaikka vampyyreihin, ja etenkin näiden tuhoamiseen, liittyy paljon taruja, ei vampyyreitä todellisuudessa vahingoita tappavasti mikään muu kuin puuvaarna läpi sydämen sekä kuolleen miehen veri. Valkosipuli ei ole vampyyreille tappavaa, mutta nämä pyrkivät välttelemään sitä, ilmeisesti sen tuoksua vihaten. Myöskään auringonvalo ei vahingoita vampyyrejä fyysisesti, vaikka näin usein kuvitellaankin. Vampyyrit eivät kuitenkaan ole kuolemattomia, kuten monet legendat kertovat, vaan nämä vampyyreiksi muututtuaankin vanhenevat hitaasti ja kuolevat luonnollisesti keskimäärin 200-300 vuotiaina.

 

​